Nippelitietoa

Työtuolia ja ergonomiaa etsimässä

Meille tuli alkuvuodesta ongelma! Mistä löytää sopiva työtuoli työkaverilleni Anskulle, jolla on pituutta hieman päälle 150 cm. No, työtuolejahan on pilvin pimein kaupat ja kirpparit täynnä… vaan eipä onnistu työtuolin hankkiminen  normaalia lyhyemmälle ompelijalle. Anskun niska-ja hartiaseudun jumit vaan pahenivat.

Teollisuusompelukoneen polkimien vuoksi normaalia viisisakaraista pyörillä varustettua työtuolia ei voi käyttää, sillä sitä ei saa tarpeeksi lähelle työpöytää, viides sakara osuu aina koneen polkimiin. Käsinojia emme tarvitse, emmekä korkeaa selkänojaa.

Saimme Karin ullakolta hänen vanhan nuorisotuolinsa käyttöömme. Sillä Ansku selvisi alkuun.

dav

Retrotuoli suoraan 70-luvulta! Tuolin jalat ovat lähes täydelliset ja Ansku pääsi lähemmäs pöytää ja samalla kädet ulottuivat pidemmälle paininjalan viereen. Iloa kesti jonkin aikaa, sitten murtui tuolin metallivarsi. Se vielä hitsattiin ehjäksi ja tuoli tuli uudelleen käyttöön, kunnes kuukausien ahkeran käytön jälkeen tuoli alkoi taas huojumaan….

Tuoli oli muuten hyvä, mutta säätömahdollisuuksia ei ollut ja tuolin korkeutta piti pitää ylhäällä ompelukoneen työtason korkeuden vuoksi. Anskun käyttämässä vanhassa teollisuuskoneessa ei ollut työpöydän korkeuden säätömahdollisuutta. Paha paha…. Hartiajumit jatkuivat.

Ansku kiersi kirppareita, etsittiin netistä, kysyttiin tuttavilta, ei ollut olemassakaan pyörättömiä nelisakarajalkaisia työtuoleja. Toivo alkoi hiipua ja sitten muistimme, että yksi mahdollisuus on vielä jäljellä: Tori.fi

Sinne ilmoitus ja kuva minun nelisakarajalkaisesta 80-luvun työtuolista; ”tällainen halutaan” ja sitten vaan odottamaan.

dav

Ei kestänyt kauaa, kun jonkun ihanan ihmisen varastosta löytyi kaksi vanhaa Martelan työtuolia. Molemmat siistissä kunnossa ja toimivat. Tämä on ompelijan täydellinen työtuoli! Korkeudensäätö sekä selkätuki, jonka korkeutta ja syvyyttä voi säätää omalle selälle sopivaksi ja parasta, että nelisakaraiset jalat mahtuvat koneen eteen, eivätkä ota polkimiin kiinni.

dav

Ansku sai myöhemmin toisenkin yhteydenoton Torin kautta  ja tämän tuolin saimme ilmaiseksi. Hyväkuntoinen ja toimiva työtuoli.

 

dav

Keväällä Ansku vielä osti itselleen oman teollisuusompelukoneen, jossa oli työpöydän tason säätömahdollisuus, niin johan auttoi. Lisäsimme päiviimme vielä epäsäännöllistä taukoliikuntaa ja venyttelyä, niin työskentely oli jo paljon helpompaa.

dav

Työasentojen kannalta työpöydän levitysosa on luksusta. Ommeltava vaate pysyy pöydällä, eikä karkaile lattialle. Koneen edessä oleva kapea levitysosa antaa käsivarsille hyvän tuen ja kyynärpäät eivät roiku tyhjän päällä.

Hyvä työtuoli, hyvät työasennot ja työergonomia ovat uskomattoman tärkeitä asioita. Lisäksi voi vapaa-aikana harrastaa jotain liikuntamuotoa, niin työkyky pysyy hyvänä pitkään.

Mainokset
Nippelitietoa

70-luvun nuorisomuodin postimyyntikuvasto

Tässäpä pieni katsaus 70-luvun muotiin. Nämä suorastaan hellyyttävät postimyyntikuvastot vuosilta 1974 ja 1975 löytyivät ullakon kätköistä.

70-luvulla ei juurikaan ollut nuorille suunnattuja vaatekauppoja. Teinitalo taisi olla näkyvin muutamassa kaupungissa ja joitain pieniä nuortenputiikkeja oli isoimmissa kaupungeissa, muuten tarjonta oli nuorisopuolella melko rajallista.

Postimyyntikuvastot olivat pelastus. Vaatteita pystyi tilaamaan joko kotimaasta tai suoraan ulkomailta. Englannista tilatut vaatteet olivat mega pop-juttu.

70-luvun muotiin kuului ehdottomasti neulepoolo tai – slipoveri. Pooloneuleessa oli iso ja korkea poolokaulus ja hyvin usein neuleen hihat olivat yksiväriset.
Slipoveri oli tyttöjen ja poikien vaate, tiukka ja juuri ja juuri vyötärölle ulottuva, yksivärinen tai kirjava, yleensä v-aukkoisella pääntiellä. Slipoverin ja kauluksettoman neulepaidan alla käytettiin paitapuseroa, jonka kaulukset olivat aina neuleen päällä. Paitapuseron ranneke pidettiin auki ja käännettiin ylöspäin.

 

Afgaaniturkit/ paimentolaistakit olivat mokkanahkapintaisia ja usein värikkäästi kirjailtuja.
Farkkuja löytyi denimistä, sileästä sametista tai vakosametista. Lappuhaalarit olivat tosi mageita. Huom. Lahkeet olivat niin leveät, että kengät peittyivät kokonaan.

 

 

 

1976 katalookin tulivat piirrettyjen kuvien tilalle ihan oikeat elävät mallit ja myyntiin tulivat myös LP-levyt ja kasetit. Kuvan raidalliset kreppipaidat/ intianpuuvillapaidat olivat muotia. Paita oli todella niukkalinjainen, pienillä rintataskuilla varustettuna ja huom. hihansuun käännetyt rannekkeet : )

 

Hauska ilmoitus kuvastossa: ”maailmalla on edelleen raaka-ainepula! Niinpä joitakin ulkolaisia levyjä/kasetteja voi olla välillä jopa mahdotonta saada Suomeen muuta kuin verraten pieniä määriä. Jos kotimaan varastot jonkin erikoisen suositun biisin kohdalla loppuvat, odotusaika saattaa olla 2-3 kuukautta.”

Nippelitietoa

Lehtijuttu neuleen nyppyyntymisestä

Käväisin viikonloppuna kylässä naapurikaupungissa  ja minulle oli säästetty lehtijuttu, joka kertoi vaatteiden ja erityisesti neuleiden nyppyyntymisestä…..etenkin niiden neuleiden, jotka nyppyyntyvät ensimmäisellä käyttökerralla.
Lehtijuttu perustui tietokirjailija Rinna Saramäen haastatteluun.
Aika moni meistä on törmännyt halpisneuleeseen, joka tosiaankin nyppyyntyy jo ensinmäisellä käyttökerralla. Vaate voi myös nyppyyntyä ensinmäisessä pesussa, tai kutistua, levitä leveyssuunnassa tai sitten päästää väriä ja tulla pesukoneesta haalistuneena.
Halpavaatemerkit suoltavat jatkuvana virtana huonolaatuista tavaraa ja me kuluttajat emme tiedä ostaessamme, että onko vaate laadultaan huono vaiko ei.
”Vaatteen halpaa ja kallista hintaa on helppo vertailla, sitä, kestääkö vaate kulutusta vai ei, on vaikeampi tietää. On todennäköistä, että halpa vaate ei kestä, mutta kallis vaate voi yhtä hyvin olla heikkolaatuinen”, Saramäki sanoo.

Lehtijutun tarinassa seikkailee ensimmäisessä käyttöpäivässä nyppyytynyt neuletakki.

Tähän neuletakkiin käytetyn kuidun on joku tehdas tehnyt jossain päin maailmaa. Akryyli ja polyester ovat tekokuituja ja villa on peräisin eläimestä. Joku on ehkä keritsenyt lampaan etelä-amerikassa.
Kuidut on sen jälkeen  kehrätty langaksi, joku toinen tehdas on voinut värjätä langan. Värjäystä ei suinkaan ole tehty luonnonväreillä vaan kemikaaleilla, vettä käyttämällä ja ties millaisissa olosuhteissa.

Lopulta lanka on kudottu neuleeksi, joko suoraan tietyn muotoisiksi kappaleiksi tai sitten neuletakin osat on leikattu neulelevystä. Sitten se kootaan, viimeistellään, laputetaan ja laitetaan pakettiin tai muovipussiin.
Neuletakki matkaa logistiikkaketjun mukana tänne Suomeen, jonkin halpavaateketjuliikkeen vaatetankoon.

Joku ostaa sen, ihastuu kauniiseen väriin ja illalla huomaa, että juuri hankittu neuletakki on jo iltaan mennessä nyppyyntynyt etukappaleelta ja hihojen sisäsaumoista. Neuletakki on jo vanhan ja kuluneen näköinen. Ehkä takki jää vaatekaapin kätköihin, ehkä joku käyttää sitä silti tai neuletakki voi mennä kirpparikassiin saman tien tai jopa roskiin.
Kaikki se useiden ihmisten työ, luonnonvarojen käyttö, kuljetuksiin käytettävä polttoaine, kaikki aivan turhaan!

Olen muistuttanut asiakkailleni ja nuorisolleni, että SÄÄSTÄKÄÄ KAIKKI VAATE- JA KENKÄOSTOSTEN KUITIT!
Kuluttajasuojalain mukaan meillä on oikeus palauttaa tuote kuuden kuukauden sisällä jos se on mennyt rikki tai on pesussa mennyt pilalle, vaikka oikeita pesuohjeita on noudatettu.

”Lain mukaan myyjä vastaa virheestä, joka on ollut tavarassa ostohetkellä, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin. – Kun virheen havaitsee, siitä on otettava mahdollisimman pian yhteys myyjään, Kuluttajaviraston viestintäjohtaja Laura Salmi neuvoo.”

Eli jos talvitakin vetoketju hajoaa kahden viikon kuluttua, kulutettuihin farkkuhin tulee viikossa reikä, nepparit eivät toimi, vaate kutistuu ensimmäisessä pesussa, purkaantuu, nyppyyntyy tai kiertyy vinoksi, niin viekää takaisin liikkeeseen, josta se on ostettu. Tässä vaiheessa se kuitti olis hyvä juttu.

Muutuisiko halpavaatevalmistajien  toimintaideologia, jos me palauttaisimme aina kaikki virheelliset vaatteet? Jos yht´äkkiä emme enää hyväisyisikään huonoa laatua….

Rinna Saramäki kertoo lehtijutussa: ”- Ennustan, että nyt on tultu kulminaatiopisteeseen. Vaatemarkkinat tulevat eriytymään nykyistä vielä halvempiin vaatteisiin, lähinnä kertakäyttövaatteisiin ja toisaalta vaatteisiin, joihin investoidaan samoin kuin polkupyörään tai jääkaappiin. Vaatealan yritykset ryhtyvät perustelemaan, miksi heidän tuottamansa vaate on toista kalliinpi.”

…ja PS. Rinna Saramäki kirjoittaa parhaillaan uutta kirjaa vaatteiden laadusta ja kirja ilmestynee vuoden lopulla. Jos et ole vielä lukenut 2013 ilmestynyttä kirjaa ”Hyvän mielen vaatekaappi”, niin lukaise…

Nippelitietoa

Leikkaussaumoja 50-luvulta

 

Mieleeni muistui eräs tietynlainen rintamuotolaskoksen paikka, jota käytettiin 50-luvulla. Selailin vanhoja 50-60-luvun kaavalehtiäni, mutta ei vain löytynyt. Olisin kaivannut sitä yhteen uuteen XXL malliin. Nyt ei varmaan auta kuin itse kuositella ja tehdä kokeiluversio.

 

 

Lehdissä oli aivan mahtavia vyötäröleikkauksia ja huikea määrä erillaisia rintamuolaskoksen kuosittelutapoja. Vekit, vedokset ja poimutelmat olivat kovin suosittuja 50-luvun lopulla ja tietysti se kimonohiha. Meillä vaan ei enää ole tällaisia vyötäröitä, naisista on tullut vuosikymmenien saatossa tasapaksumpia. Olen myös todennut, että vartalotyyppinä päärynä, alkaa olemaan jo sieltä harvinaisemmasta päästä.

 

 

Nämä kaavat ovat saksalaisista kaavalehdistä. Osa lehdistä on suomenkielisenä painoksina. Onneksi, sillä kaavoja on mielenkiintoista tutkia ja lukea 50-luvun työohjeita ja yllätyksenä myös oppia jotain uutta.
Nippelitietoa

Vintage napit

 

 
Sain vuosia sitten Elsalta punaisia nappeja kolme laatikollista. Elsa oli silloin jo yli 80-vuotias ja hän kertoi, että napit ”ovat vanhoja”. En enää muista miksi Elsalla oli näin paljon samanlaisia nappeja, ehkä ne olivat hänen ystävänsä kangaskaupasta …. ajalta, jolloin Elsa ja hänen ystävänsä olivat vielä nuoria.
 

 

 

Nappien väri on punainen, joka hieman vivahtaa oranssiin. Pinta on karhea ja napit näyttävät hyvin kotikutoisilta ja itsevärjätyiltä. Jotenkin epäilin, että napit voivat olla bakeliittia, sillä muovia ne eivät missään nimessä ole…siis tätä meidän ajan muovia. Muovihan keksittiin vasta 50-luvulla.
Toisaalta, ne voisivat olla myös kaseiinista valmistettuja, sillä pinnan rosoisuus, voimakas väriaine ja ulkonäkö, joka muistuttaa oikeaa sarveisainetta saa napin näyttämään kaseiininapilta.
 
En tiedä kaseiinista tai bakeliitista juurikaan muuta, kuin että bakeliittia käytettiin joskus pistorasioissa, ”töpseleissä” ja yleensäkin kaikissa sähköjutuissa. 
 
Napit alkoivat kiinnostamaan, ovatko ne bakeliittia ja miten vanhoja?

 

 


Napit ovat kahdessa”Akro O.Y”-laatikossa ja yksi laatikko sisältää useita pieniä paperipusseja, joissa on arviolta 10-20 nappia.  Akro O.Y:stä ei löytynyt nettitietoa, mutta  Akro O.Y. toimi Tampereella ja luultavasti  lopetti toimintansa  v.1956. Onneksi Suomen nappi- ja muoviteollisuudesta löytyi paljon muuta tietoa.
 

 

 

En tiennytkään, että Suomessa on ollut 1920-1950-luvuilla useitakin nappitehtaita! Silloiset nappitehtaat valmistivat  muutakin pientavaraa kuin pelkkiä nappeja.
Ensimmäiset tehdasvalmisteiset napit valmistettiin 1920 -luvulla kaseiinista eli kuoritusta maidosta! Maidosta oli siis poistettu rasva. Nappeja mainostettiin lauseella: ”maidosta norsunluuta”
Kaseiinin haittapuoli oli se, että sillä oli huono kosteudenkestävyys. Siksi kaseiinista valmistettiin enimmäkseen koriste-esineitä. 
 
 
Testasin heti punaiset nappini ja uittelin niitä kylmässä ja lämpimässä vedessä ja hankasin ja vääntelin. Tulos: ei minkäänlaista muutosta eli napit eivät olleet kaseiinista.


Varastostani löytyy myös Sarviksen nappeja.
 
Sarvis Oy aloitti toimintansa Tampereella v. 1921 nappitehtaana. Aluksi Sarviksen napit valmistettin kaseiinista, mutta sitten keksittiin bakeliitti ja Sarvis aloitti 1936 bakeliittituotannon. Sarvis oli ilmeisesti melkoinen edelläkävijä nappitehtailussa, kun Pariisin maailmannäyttelyssä  v.1937 Sarviksen napit saivat kunniamaininnan!
 
Bakeliitti eli formaldehydihartsi oli ensimmäinen täyssyntteettinen muovi ns. ”kertamuovi” eli sitä ei voinut käyttää enää uudelleen. 
 
Bakeliitin raaka-aineet 40-luvulla olivat mm. fenoli ja formaldehydi, täyteaineina olivat: jauhettu puujauhe, puuvilla, paloitellut kudonnaiset ja asbesti. 
 

Nämä kuvassa olevat Sarviksen napit ovat jo muovia eli 50-60 luvulta.

 


Sandberg-Tuote eli O.Sandbergin muovitehdas oli myös yksi napinvalmistaja. Mustat Sandberg-napit ovat muovia. Plastex valmisti myös nappeja samoihin aikoihin kuin muutkin nappitehtaat.

 

Nappeja myytiin myös kauniisti pahveihin ommeltuina. Näissä ei ollut valmistajan tai pakkaajan nimeä.


En ihan varma ole, mutta veikkaan että napit ovat bakeliitista ja 30-50-luvulta. Ihan samat punaiset napit löytyvät myös Lahden kaupunginmuseon kokoelmista!: )
Jos joku tietää tarkemmin nappiasiasta, niin olen kiinnostunut kuulemaan.

Nippelitietoa

Pellavamekko tarjouksessa….voi ei!

Olinpa tässä päivänä eräänä kahvitauolla ja selasin tutun saksalaisen puodin tarjouslehtistä ja sieltä löytyi tämä mega mega tarjous: PELLAVAMEKKO 9,99 €!!!!

Tarjous herätti ajatuksia ja pohdintaa, hieman turhautumista ja kapinaa ja kaikkea muuta siltä väliltä.

Meillä kasvaa parhaillaan sukupolvi, jolle tämä hinta on ihan ok hinta vaatteesta.
Eli tärkein kriteeri ostopäätöksessä on halpa hinta,
 ei laatu, ei pitkäikäisyys, ei eettisyys, ei vaatteen arvostus eikä muotoilu.
Useimmat meistä hyväksyvät huonon laadun ja senkin, että vaate menee pilalle ensimmäisessä pesussa ja vain siksi, että vaate on halpa. Tämä ajatusmalli on juuri halpavaatetuotannon ideologia.
Niin kauan kuin näitä 9,99 pellavamekkoja myydään ja niiden kavereita, niin suomalainen vaateteollisuus ei ainakaan lähivuosina (vuosikymmeninä?) pääse nousemaan jaloilleen
ja tähän hintaan saa intialainen Jijabai polkea ompelukonetta 1,5 euron PÄIVÄpalkalla lopunelämäänsä.

 

9,99 €. Sillä en saa edes ostettua metriä pellavakangasta, vaikka tilaisin sen euroopan tukusta. Päälle vielä napit, langat ja tukikangas.
Mekon valmistamiseen menee yli kaksi tuntia ja  halvimmillaan minimipalkka suomen vaatetusteollisuudessa on noin 8,83 €/tunti. Päälle muut kulut; vuokrat, sähköt ja yrittäjällä omat eläkemaksut, kirjanpito, vakuutukset ym.
Ja kun myyt mekon, niin  kaiken tämän komeuden päälle lisätään vielä 24 %:n arvonlisävero!
Katettakin pitäisi yritystoiminnasta saada.
…mutta Jijabai ompelee, kuumassa huonokuntoisessa salissa, satojen muiden siskojensa kanssa, vailla taukoja ja lomia, hän ompelee 10 tuntisia päiviä ja tienaa
20 senttiä tunnissa!

 

Tässä on minun valmistama pellavamekko.
Vaihtoehtoajatuksella valmistettu.
Mustaa hiekkapestyä 100 % pellavaa, ei kutistu ja kankaaseen ei tule pesuryppyjä
ts. testattu materiaali.
Mekossa on charmeuse-vuori, sivussa vetoketju, polvipituus, kauluksessa koristenappi.
Voit käyttää tätä mustaa mekkoa vuosia, kesällä se menee hihattomana ja talvella voit pukea alle mustan trikoopaidan tai kokeilla jotain muuta väriä. Puolipitkillä hihoilla se on tyylikkäin. Talvella, kun käytät sukkahousuja, niin huomaat  vuorin käyttömukavuuden.
Tämä Lumme-mekko on suunniteltu ja valmistettu ajatuksella. Annikki piirsi mallin, sillä hän tietää mitä asiakkaat kaipaavat,  tein piirroksesta kaavat ja protokappaleen. Sovitimme mekon ja teimme kaavaan pieniä korjauksia, jotta mekko olisi sopiva mahdollisimman monelle vartalolle.
Kyselimme asiakkaiden mielipidettä vuorista
ja lopulta sitten valmistui Lumme-mekko myyntiin
eli Wallmo-aittaan, Rantapolku 5, Nauvo.

 

Lumme, kevään vihreää pellavaa.
Nippelitietoa

Korunostalgiaa

60-luvun kankaan kanssa sopii Liisa Vitalin suunnittelemat korut.
Liisa Vitali oli suosittu suomalainen korumuotoilija 1960- ja 1970- luvuilla.
Vitalin koruja valmistettiin hopeasta ja kullasta.
 Ideat koruihin Liisa Vitali sai monesti luonnosta, kuitenkaan unohtamatta huumoria, joka näkyy myös korujen muodoissa ja yksityiskohdissa.

 

Liisa Vitalin korut ovat olleet suosittuja läpi vuosikymmenten ja 2000-luvulla Kultakeskus Oy on ottanut uudelleen valmistukseensa Vitalin suosituimpia malleja.

 

Tämä on luokkasormus 1970-luvun puolen välin paikkeilta.
Leveä hopeasormus ja hyvin ilmastoitu.